HOME
ETUSIVU
RECENT
UUSIMMAT
BIRDS
LINNUT
ANIMALS
ELÄIMET
NATURE
LUONTO
STORIES
TARINAT
GALLERIES
GALLERIAT
INFO
 
 

 

LINTUJA JÄÄN REUNALLA

Toukokuun ensimmäisenä lauantaina menin kesämökille katsomaan lintutilannetta. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Pieni järvi oli vapautunut jäästä lähes kokonaan. Vain järven toisessa päässä oli varjopaikassa pieni kaista jäätä. Jään reunalla oli vilkasta liikettä. Niinpä laitoin piilokojun tämän jääkaistaleen viereen.


Koiras sinisorsa etsi syötävää jään reunalta.
 


Myös pesimäkumppani oli paikalla. Havaitsin viime kesänä kaksi sinisorsapoikuetta, joten jatkoa on luvassa.
 


Rantasipi kulki edestakaisin pitkin jään reunaa etsien makupaloja koko parituntisen kuvaamiseni ajan. Toista rantasipiä en paikalla havainnut.
 


Rantasipi ja sinisorsa.



Telkille olin käynyt kunnostamassa kaksi pönttöä huhtikuun alkupuolella. Ruokailuhetkien lomassa telkkäpari kuherteli jään reunalla siihen malliin, että taitaa toinen pöntöistä saada asukin tänäkin vuonna.
 


Telkkäkoiras kosiskelee puolisoaan.
 


Telkkänaaraan vastaavaa rituaalia.
 


Västäräkki oli aloittanut pesän rakentamisen kesämökin pihalla olevaan takkaan. Munia ei pesän tekeleessä vielä ollut. Takka oli huono valinta, mutta uskon uuden pesäpaikan löytyvän vaikkapa vieressä olevasta halkopinosta.
 


Västäräkki tepastelee jään reunalla pesänrakennustouhujen lomassa täyttämässä vatsaansa.
 


Varikset, lokit ja harakat poimivat jään reunaan ajautuneita kuolleita kaloja.
 


Telkkä seurasi variksen ruokailua välillä äännellen kuin varoittaakseen muita munarosvosta.
 


Harakka etsii varikselta jääneitä
kalanrippeitä. Myös rantasipi kävi tutkimassa harmaatakin ruokailupaikat.
 


Yllättäen myös telkkä söi kalanraatoa.

Seuraavana päivänä viimeisetkin jään rippeet olivat kadonneet järvestä ja linnut siirtyneet kukin omalle taholleen.

 

 
© Pekka Pura 2007