HYLÄTTY TELKÄNPOIKA

Oli jo juhannus, kun ensimmäisen kerran tapasin telkkäpoikueen Oulun Kaitajärvellä.  Edellisenä kesänä olin kuvannut pieniä telkkiä kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Ehdinkin ihmetellä, etteikö jokakesäistä poikuetta ilmaantuisi järvelle lainkaan. Toukokuussa olin seurannut kuitenkin haudontavuorojen vaihtumista.  Luultavasti ensimmäinen pesintäyritys oli epäonnistunut ja telkkä oli käynnistänyt haudontapuuhat uudelleen. Poikueessa oli viisi vikkelää junioria.

Heinäkuun alkuun mennessä poikueen koko pieneni kolmeen. Yksi poikanen katosi. Joutuiko se harakan suihin, jäi minulle epäselväksi, mutta aktiivisesti harakka seurasi poikueen liikkumista. Toisen pikkutelkän emo hylkäsi. Pian tämän jälkeen emo kolmen poikasen kanssa siirtyi läheiselle lammelle.

Hylätty telkänpoikanen jäi järvelle ypöyksin. Uutterasti se kiersi pientä järveä ja sukelteli ruuan perässä.  Muutaman kerran se eksyikin hieman epäluuloisena piilokojuni luokse ja kameran sulkimen napsutusta pelästyneenä suuntasi takaisin turvallisimmille kulmille.

Elokuun puolivälissä noin kuukauden kuluttua edellisestä käynnistäni suuntasin piilokojulleni katsastamaan Kaitajärven lintutilannetta. Mennessäni mietin, että vieläköhän tapaan hylätyn poikasen touhuilemassa ruuanhakupuuhissa. Jonkin aikaa kyttäiltyäni, huomasin tutun uimarin lähestyvän pikkuhiljaa kojuani. Poikanen oli saanut jo aikuisen linnun piirteitä, mutta siivet olivat vielä mitättömän kokoiset. Poikanen lipui kojun ohi selvästi varmemmin ottein ja kiihdytti vain hiukan vauhtia havaittuaan kuvaamiseni. Pelkäänpä kuitenkin, että sitkeästä yrittämisestä huolimatta telkänpojasta ei  koskaan tule aikuista telkkää