|
HARMAASIEPPO HIRRENPÄTKÄLLÄ

Saunamökin seinustaa vasten pystyssä olleelle
hirrenpätkälle olisi ollut käyttöä, mutta harmaasieppo oli tehnyt
pesän hirrenpätkän yläpäähän. Pesä oli näkyvällä paikalla ja
lintukirjan mukaan tyypillinen harmaasiepon pesäpaikka. Valokuvausta
vaikeutti se, että paikka oli halkoliiterin ja suurten kuusien varjossa. Joten
toimintakuvissa piti käyttää salamaa. Halkoliiteri toimi
hyvänä kuvauspiilona.

Hautominen oli käynnistynyt heinäkuun
ensimmäisinä päivinä. Kyseessä oli siis mitä ilmeisimmin toinen
pesue. Pesässä oli neljä munaa. Harmaasieppojen sukupuolet ovat
samannäköiset, joten en tiennyt kumpi vanhemmista oli kulloinkin
hautomassa.

Ensimmäinen poikanen kuoriutui 16.7. ja kaikki
neljä munaa olivat kuoriutuneet seuraavana päivänä. Poikasten silmät
olivat vielä kiinni.

Vanhemmat kuljettivat poikasille syötäväksi pieniä hyönteisiä
tasaiseen mutta suhteellisen verkkaiseen tahtiin.

Aina välillä toinen vanhemmista meni
hautoma-asentoon lämmittämään
poikasia, koska poikasilla ei ollut vielä höyhenpeitettä.

Ulostepussien
poiskuljettaminen näytti sujuvan suoraan poikasen peräaukosta
vanhempien nokkaan.

Kun kesälomareissun jälkeen 28.7. palasin
kuvaamaan pesintäpuuhia, poikasten koko oli moninkertaistunut.
Nälkäiset suut olivat kokoajan auki vaatimassa sapuskaa. Ahkerasti
vanhemmat suuria hyönteisiä kuljettivatkin poikasilleen.

Pesässä oli jo tosi ahdasta, mutta siitä
huolimatta poikaset mahtuivat olemaan siellä sulassa sovussa . Välillä
poikaset ”pärryyttelivät” siipiään kuin lähdön merkiksi. Seuraavana
päivänä poikasia ei ollut enää pesässä ja tutut
ruuankerjäyspiipitykset kantautuivat viereisestä kuusista korviini.
|