HOME
ETUSIVU
RECENT
UUSIMMAT
BIRDS
LINNUT
ANIMALS
ELÄIMET
NATURE
LUONTO
STORIES
TARINAT
GALLERIES
GALLERIAT
INFO
 
 

 

LAPINTIIRAN PESINTÄPUUHAT
 


Ensimmäisen kerran tapasin lapintiirapariskunnan tekemässä lentoesityksiä toukokuun loppupuolella Oulunsalon Riutunkarissa. Vieraillessani paikalla toukokuun viimeisenä päivänä haudonta oli käynnistynyt. Tiirapariskunnan käytös muuttui myös aggressiivisemmaksi ja ne tekivät hurjia syöksyjä minua kohti, kun yritin rauhallisesti lähestyä pesäpaikkaa.


Tiiran pesä oli näkyvällä paikalla aivan tuulivoimalan maston juuressa kivien välissä. Pesässä oli kaksi
munaa ja minkäänlaisia pesäaineksia en siinä havainnut. Pesä oli paikassa, missä oli jatkuvasti kalastajia, leiriytyjiä ja muuta liikennettä, joten paremminkin pesäpaikan olisi voinut valita. Mutta häiriöstä huolimatta pari jatkoi sitkeästi hautomista.


Ensimmäisen poikasen havaitsin kuoriutuneen 20.6. Samalla kun toinen vanhemmista ruokki poikasta,
toinen jatkoi hautomista ja pienen poikasen suojaamista. Toinen muna ei koskaan kuoriutunut ja
seuraavalla kerralla vieraillessani lapintiira oli hylännyt munan pesäpaikalle.


Poikanen kasvoi nopeaa tahtia ja vanhemmat toivat sille syötävää jatkuvasti. Pääasiassa eväs vaikutti pieniltä silakoilta. Joskus kalat olivat lähes poikasen kokoisia ja nekin katosivat nälkäiseen kurkkuun nopeasti. Vierailuvälini paikalla oli 3-4 päivää ja poikasen koko näytti kaksinkertaistuvan käyntiväleillä.


Koska paikalla oli runsaasti kävijöitä, joutui tiirapariskunta ahdistelemaan muun muassa liian tunkeilevia kalamiehiä. Satuin näkemään tämän tapahtuman pari kertaa. Mutta sitkeää sakkia kalamiehet olivat. Kertaakaan en havainnut keneenkään perääntyvän tiiran hyökkäysten edessä. Toisaalta kalastajat eivät välttämättä edes huomanneet poikasta, sillä pienen tiiran suojaväri on hyvä ja se on myös nopea liikkumaan.

Viimeisen kerran havaitsin tiiran poikasen 4.7. ja muutamaa päivää myöhemmin poikasta en enää nähnyt, joten pesinnän tarkkailu päättyi siihen.

 

 
© Pekka Pura 2007