|
HOME ETUSIVU |
RECENT UUSIMMAT |
BIRDS LINNUT |
ANIMALS ELÄIMET |
NATURE LUONTO |
STORIES TARINAT |
GALLERIES GALLERIAT |
INFO |
|
KAITAJÄRVEN SORSANPOJAT Viime kesänä seurasin sinisoran poikasten varttumista juuri kuoriutuneista poikasista lentokykyisiksi sorsiksi Oulun Kaitajärvellä. Kuvaamisen helpottamiseksi laitoin ruokintalautan, jossa sorsat vierailivat säännöllisesti. Olen myös aikaisempina kesinä seurannut poikueiden elämää ja ruokkinut niitä, mutta valokuvannut en ole näin säännöllisesti kuin tänä vuonna. Kaitajärvi on noin 150 metriä leveä ja puoli kilometriä pitkä, joten kutsun sitä lammeksi. Pienen kokonsa puolesta se on erinomainen paikka seurata sorsien elämää.
Tästä se
sorsanpoikien tarina alkaa. Heti jäidenlähdön aikaan toukokuun
ensimmäisellä viikolla sinisorsapari oli kuhertelemassa. Tämä tuntui
lupaavalta kesän luontokuvauksia ajatellen. Koiraalla on höyhenpuku
vielä soidinvärityksessä, vaikka varsinainen soidin taisi olla jo
ohi.
Sorsaherrassa on
rentun aineksia. Toukokuun aikana lammella näkyi yleensä vain
koiras, koska hautomisen hoitaa naaras. Myöskään poikasten
huolehtimiseen koiras ei osallistu.
Tätä päivää odotin
pitkään. Kesäkuun alussa lammelle
ilmestyi poikue, jossa oli yhdeksän vikkelää
sinisorsan alkua. Seuraavana aamuna vääntäydyin neljältä ylös ja
kuvasin tämän poikueen laiturin vierellä sankassa sumussa.
Samalla kuvauskerralla huomasin lammella
myös toisen poikueen, jossa oli kahdeksan poikasta. Pienellä
lammella olisi siis ainekset todella hyvään sorsakesään.
Täältä tullaan! Pian
poikaset vipelsivät rantakaislikossa etsimässä mahantäytettä.
Viikossa poikasten
koko kaksinkertaistui.
Juhannusviikolla kokoa oli tullut taas reippaasti lisää ja poikasilla oli jo selvästi erottuvat siivenalut. Näitä kaveruksia selvästi arveluttaa kameran sulkimen naksutus ja piilokojusta ulos työntyvän objektiivin liike. 1(7)
|
||
| © Pekka Pura 2007 | ||